Pitkästä aikaa jotain tuli tässäkin pajassa valmiiksi, ainakin protomielessä.
Sutaisin kotelon pintaan pari kerrosta sellakkaa, ruuvasin elementin, refleksiputken, vahvisinyksikön ja jalat kiinni.
Tein pientä testailua sijoituksen suhteen. Alkuperäinen oikea etukulma ei enää onnistunut koska subin mitat olivat kasvaneet alkuperäisestä liian leveäksi (50->56cm). Kokeilin sijoituspaikaksi ensin vasenta takakulmaa mutta pienen koekuuntelun jälkeen hylkäsin paikan. Matalat äänet tulivat liian selkeästi takavasemmalta, ehkä juuri sen takia että subi oli juuri siellä :) Yleisen käsityksen? mukaan subin sijoituksella ei pitäisi olla pahemmin väliä koska matalia äänien suuntaa ei ihmiskorvalla pysty aistimaan, yeah right...
Pienen pohtimisen jälkeen päätin heittää vasemmassa etukulmassa olevan boknäs-kulman takavasempaan kulmaan ja laittaa subin sen tilalle. Pienen testikuuntelun jälkeen totesin että paikka saa kelvata.
Seuraavaksi pitänee suunnitella suljettu kotelo selkeästi paksummasta (25mm) materiaalista. Mappivitriinien välistä löytyisi sille sopiva sijoituspaikka.
Projektikuva nykyisestä toteutuksesta:

Tuli sitten innostuksen vallassa porattua elementin ja refleksiputken aukko väärälle sivulle - doh!
Eipä tuosta onneksi suurta vahinkoa syntynyt. Refleksiputki saattaa vaatia mutkan päähän koska sen pää tulee nyt hiukan liian lähelle vastapäistä seinää. Ajattelin kuitenkin ruuvata vermeet kasaan ja tehdä pientä testikuuntelua.
Reunat tuli sitten korjattua. Ajelin sirkkelillä jokaisesta reunasta 7x7mm suikaleet pois ja liimasin tilalle hiukan suuremmat koivurimat:

Hiukan jäi rimojen väleihin rakoa mutta tämähän oli vasta proto, vai mitä..?
Tuotantoversiossa ei ole toivottavasti rimoja ollenkaan :)

Vahvarille tuli rakennettua 5 litran kotelointi subbarin kylkeen:

Tänään sain lisäksi sudittua pintaan hiukan Boknäsin kalusteissa käytettävää keskiruskeaa petsiä. Viikonloppuna vois vetäistä pintaan muutaman kerroksen lakkaa, ruuvata 10cm jalat alle ja pistää pelin soimaan :) Rok rok!

Kuvassa näkyvä tummempi alue on märkää aluetta eli petsi ei ole siinä kohtaa vielä täysin imeytynyt ja kuivanut.
Tiedä häntä...kohta sen toivottavasti kuulee. XXLS eli eXpanded eXtra Long Stroke- elementissä pitäisi olla ainakin iskupituutta.
Subiprojekti meni siis tänään hiukan eteenpäin. Levyjen liitokset tein aikoinaan Rocklerilta tilatulla jyrsinterällä:

Kuten arvata saattaa, osien reunat eivät osuneet täydellisesti toisiinsa joten reunoihin pitänee kehittää koristeet jostakin jota en vielä tiedä. Pitää mennä puukauppaan zoomailemaan materiaaleja. Kirsikka- tai tammireunus voisi olla aika hieno. Ehkä tähän ensimmäiseen koteloversioon ei kuitenkaan kannata käyttää liikaa energiaa tai erikoisempia materiaaleja. Kyseessä on enemmänkin POC eli Proof Of Consept. On tietty olemassa se vaara että protosta tuleekin ajan ja innostuksen puutteessa lopullinen tuote...
Refleksiputkena toimii Hifitalosta ostettu Jetset 100. Putken kiinnityksen iso halkaisija (18cm) tuotti suunnittelijalle tuskaa ja kotelon mitoitus meni taas kerran uusiksi. Kotelon ulkomitoiksi kehkeytyi uusien laskelmien jälkeen 56 x 40 x 60 cm.
Materiaalin paksuus vähennettynä nettotilavuudeksi tulee 107 litraa mutta vahvistinosan kotelointi vie siitä osan pois.

Elementin ja refleksiputken reiätkin tuli sahattua. Päätin jättää upotukset tekemättä koska kyseinen sivu tulee lattiaan päin eikä ole kaikenkansan taivasteltavana :)
Tästä on hyvä jatkaa.

No, tuota värkkiä ei tällä kertaa tuonut Joulupukki vaan UPS. Laitoin nimittäin PS3:n tilaukseen Brittien Amazonista. Punta kun on ollut euroon nähden melko edullinen joten hintaa tuolle vempeleelle tuli toimituskuluineen 328 euroa. Ostohetkellä 31.12 hinta olisi ollut vielä 315 euroa mutta kun veloitus tapahtui vasta toimituspäivänä 5.1 niin kurssi oli jo kivunnut hiukan ylöspäin. Toimituskulut pistivät kyllä hymyilyttämään. Valitsin toimitustavaksi tilauksen yhteydessä sen hitaamman vaihtoehdon ja kuvittelin paketin tulevan normaalia Royal Mail-tietä paikalliseen postiin. No paketti oli kuitenkin lähtenyt 5.1 UPSilla. 6.1 se oli jo Vantaalla ja 7.1 jaettiin kotiovelle. Toimituskuluina huikeat 4 puntaa. Sillä rahalla ei taitaisi saada mitään pakettia kotisuomessa minnekään...
Yksi blueray-leffa on jo katsottu uuden tykin ja PS3:n kanssa. Täytyy todeta että hyvältä näyttää :) Matalat äänet ovat kyllä kateissa mutta jospa nekin saataisiin kohta kuntoon.

Vuosi vaihtui ja niin vaihtui valkokangaskin. Marssin Joulun jälkeen kangas kainalossa Marekille ja tällä kertaa sain vastaani jo hymynkin. Vaihtokangasta ei kuitenkaan löytynyt varastosta vaan piti ajella kankaan kanssa maahantuojan pakeille. Sinänsä kettumaista koska maahantuoja sijaitee Helsingin keskustassa Fredrikinkatu 27:ssä ja juuri siinä lähistöllä ei satu juuri olemaan autolle parkkitilaa. No, lastausta varten liikkeen edessä oli pakettiautoille sallittu pikapysäköinti joten kuvittelin ajavani pakulla. Kankas vaihdettiin mukisematta ja pääsin koukkaamaan samalla reissulla Elektronin kautta kyytiin vielä projektoritelineen, TV:n seinätelineen ja pari HDMI-piuhaa. Ilta meni ruuvaillessa ja nyt alkaa olla palikat kohdallaan.
Telkku hyppäsi seinälle ja projektori kattoon. Kuva näkyy hienosti ja pientä tyypitystä on jo päässyt tekemään (C)analin HD-boksin kanssa HD-kanavilla. BBC HD:n luontopätkät näyttävät kyllä upeilta. Oujee.
Seuraavaksi pitäisi marssia autotalliin työstämään Thö Subbarin puuosia. Reunojen liitokset askarruttavat koska ajattelin käyttää materiaalina varastosta löytyvää 18mm koivuvaneria. Materiaalina tuo lienee hiukan liian ohutta isolle subbarille mutta alhainen viritystaajuus vaatii ison litratilavuuden. Jostain pitää hiukan tinkiä. Voihan sitä aina tehdä uuden kotelon paremmalla ajalla...
Telkku seinällä:

Kangas katossa:

| Mon | Tue | Wed | Thu | Fri | Sat | Sun |
|---|---|---|---|---|---|---|
| << < | Current | > >> | ||||
| 1 | 2 | 3 | 4 | |||
| 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |
| 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 |
| 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 |
| 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | |