Viimeistä lomaviikkoa viedään...
Aika on kyllä kulunut ihan lomaillessa joten ehkä oli aikakin saada jotain näkyvää aikaiseksi (alati kasvavaa kaljamahaa ei lasketa...)
Kipaisin hakemassa Bauhausista Luoman valmistaman "kevythirsi" leikkimökin. Kevyttä todellakin, 19mm lautaa sanoisin.
Mökille löytyi paikka takapihan puolelta, juurikin juhannusruusujen paikalta joten ruusut saivat väistyä. Homma kävikin aika kätevästi Arskan ja nelitoimikauhan kanssa. Yhtään ruusunpiikkiä ei uponnut nahkaan :)
Perustuksia pähkäillessä meni pari päivää. Päädyin laittamaan alle pilariharkot ja niiden päälle kyllästetystä 100x50 lankusta kehikon, jonka päälle varsinaiset mökin aluspuut tulevat.
Aluspuut olivat kätevästi koko 250kg lautakuorman alimpana joten kaikki muut osat sai latoa sivuun että pääsi aloittamaan mökin pystytyksen.
Apuna pystyksessä hyörii myös Emmi 3.5v joka noin 10 minuutin välein kyselee "joko se on valmis..."
Projektikuvia:
Puskat lähtivät ja tilalle kärrättiin 0-8mm hiekkaa,

Homma vielä paketissa ja kärsimätön tuleva käyttäjä...

Pohjan suunnittelua

Kehikko alkaa viimein kohota

Ahoi!
Kukapa sitä pullokaljaa kiskoisi kesälomareissulla? Onni on oma hana, matkailuautossakin :P
Autotallin nurkkiin oli jäänyt lojumaan pari lahjana saatua keittiölevyn palasta joten päätin viimein ottaa nekin palaset hyötykäyttöön.
Laitoin käsisirkkelillä levyjen sivut suoriksi ja reunojen pyöristyksen alajyrsimellä. Kuppiporalla letkujen läpivienti ylempään levyyn. Levyjen väliin sompailin osat 18mm koivuvanerista ja käsittelin Osmocolorin kirsikka-sävyisellä puuvahalla. 8mm tappiliitokset ylempään levyyn ja alempi levy raakasti ruuveilla kiinni kehysvaneriin.
Vähän käytetyt hanatarvikkeet tuli keräiltyä jälleen Barfixistä. Kiitosta vaan ystävällisestä palvelusta!
Tuon kokonaisuuden kun vielä liittää Kiljunkylmennin 2.0:aan niin eiköhän sillä saane hämmästystä aikaan leirintäalueella...
Projektikuva edestä ja takaa:


Nyt kun loputkin linnunpöntöt on saatu tehtyä ja nostettua puihin, voi kevät ja kesäkin meikäläisen puolesta tulla...
Kesähelteitä silmällä pitäen kävin vielä investoimassa uuteen kiljunkylmentimeenkin. Viimekesäinen versio ajoi kyllä hätäisesti asiansa mutta oli toiminnaltaan paljon huoltoa vaativa (lue= jäädytettyjä vesipulloja piti olla tuon tuostakin vaihtamassa uusiin).
Soittelin viime viikolla hovitoimittajalle eli Barfixiin ja sieltä löytyi käytetty ja näppäränkokoinen kylmäkone. Samoja koneita käytetään ravintoloissa tiskin alla jäähdyttämässä olutlinjastoja. Tankki voi siis olla huoneenlämmössä ja olut koneen kylmävesialtaan läpi virratessaan jäähtyy tarjoilulämpötilaan. Kun olut tulee hanasta ulos riittävän viileänä ei meikäläisen normaalia vaahtoamisongelmaakaan enää pitäisi esiintyä.
Kotikiljuja ei tietenkään kannata säilytellä huoneenlämmössä koska säilyvyys huononee mutta kone tulikin hankittua lähinnä isompia juhlia ja peijaisia ajatellen.
Kokonsa puolesta värkki mahtuu vaikka Manssimobiili 2.0:n takatalliin joten kesälomareissuilla agilityn perässä ympäri Suomea ajellessa voi kyydissä pitää vaikka paria viiskymppistä tankkia...Eipä lopu marinadit eli ruokajuomat leireillessä kesken :-P
Tyyppikilpi kertoo että merkkinä olisi Micromatic mutta tarkempi tyyppi "Oprema 104"
paljastaa että kone on Kroatialaista tekoa eli Opreman valmistama. Jäähdytysputket löytyvät neljälle tuotteelle joten tarjoilukapasiteettia riittää :)
Ja perinteinen projektikuva:

Lomalaisella kaikki hyvin - stop - pönttöpuuhissa - stop - yksi tehty ja muutama vielä tekemättä...

Pitkästä aikaa jotain tuli tässäkin pajassa valmiiksi, ainakin protomielessä.
Sutaisin kotelon pintaan pari kerrosta sellakkaa, ruuvasin elementin, refleksiputken, vahvisinyksikön ja jalat kiinni.
Tein pientä testailua sijoituksen suhteen. Alkuperäinen oikea etukulma ei enää onnistunut koska subin mitat olivat kasvaneet alkuperäisestä liian leveäksi (50->56cm). Kokeilin sijoituspaikaksi ensin vasenta takakulmaa mutta pienen koekuuntelun jälkeen hylkäsin paikan. Matalat äänet tulivat liian selkeästi takavasemmalta, ehkä juuri sen takia että subi oli juuri siellä :) Yleisen käsityksen? mukaan subin sijoituksella ei pitäisi olla pahemmin väliä koska matalia äänien suuntaa ei ihmiskorvalla pysty aistimaan, yeah right...
Pienen pohtimisen jälkeen päätin heittää vasemmassa etukulmassa olevan boknäs-kulman takavasempaan kulmaan ja laittaa subin sen tilalle. Pienen testikuuntelun jälkeen totesin että paikka saa kelvata.
Seuraavaksi pitänee suunnitella suljettu kotelo selkeästi paksummasta (25mm) materiaalista. Mappivitriinien välistä löytyisi sille sopiva sijoituspaikka.
Projektikuva nykyisestä toteutuksesta:

:: Next Page >>
| Mon | Tue | Wed | Thu | Fri | Sat | Sun |
|---|---|---|---|---|---|---|
| << < | ||||||
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
| 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
| 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 27 | 28 | 29 | 30 | |||